Epiblogi

Miltä tuntui kuvata puoli vuotta Murmanskissa?

Ideana oli tietenkin ensisijaisesti kehittyä räpsijänä, mutta samalla tarjota uutta kuvastoa vähemmän tunnetusta lähialueesta.

Tekstien perusteella saa ehkä kuvan helikopteriperskeptiivityyppisestä tarkastelusta, mutta kulissien takana kamera on kuitenkin liikkunut lähempänä sammakkoperspektiiviä.

Kesäviikonloppuisin kello soi yökolmelta, oikeiden valaistusolosuhteiden tavoittamiseksi. Ja pitäähän jonkun ne pohjoisen betonisatelliitin hyttysetkin ruokkia. Välillä kiivettiin pilviselle tunturilaelle, toisinaan taas laskeuduttiin öljyiseen satama-altaaseen. Myös koirat olivat usein esillä merkinnöissä. Kulkukoirat olivat leppoisia, mutta romuttamoilla vapaana liikkuvien vartioikoirien annetaan tarinoiden mukaan raadella hengiltä.

Päällimmäiseksi mieleen jäikin kilpajuoksu dobermannien kanssa öisellä laivapurkaamolla. Henki oli myös vaarassa, kun snaamakko ryömi tulikuumien lämpöputkien ali Kirovskin teollisuusalueella (taas koirat perässä). Kiva paikka oli taasen oli jyskyttävä generaattorihalli Luoteis-Venäjän suurimmassa vesivoimalassa (koirat nukkuivat).

Ärsyttävintä puolestaan oli paikallisten asenne kameroita kohtaa. Kansalaisilla oli nimittäin piintynyt tarve edistää Federaation turvallisuutta kieltämällä kuvaaminen lähes kaikkialla. Mitään perusteluja ei tietenkään näiltä totalitarismin kasvateilta löytynyt, mutta miliisillä uhkailu sujui tottuneen oloisesti. Snaamakko järjestikin kokeilumielessä paikallisen pääpoliisitalon pihalla viisiminuuttisen kuvaussession, joka puolestaan ei aiheuttanut minkäännäköistä kiinnostusta virkavallassa.

Vierailun ajankohta kesäkuusta-joulukuuhun oli antoisa. Se tarjosi näkymät Murmanskin molempiin vuodenaikoihin. Hätäiseen kesään ja liukkaaseen talveen. 79 prosenttia ihmisen tunneperäisistä havainnoista välittyy hajuaistin kautta. Jos siis haluaa elävöittää blogikokemustaan ja päästä oikeaan teollisuustunnelmaan, kannattaa lukiessaan ottaa aina välillä hatsit bitumia, naftaa ja suodattamatonta koksia.

Jos joitain puolen vuoden aikana ehti oppia, niin harmaa voi todellakin olla muutakin kuin arkista ja masentavaa. Se on tasapuolinen pohja, johon kulttuurin ja valolähteiden on mahdollisuus piirtää jälkensä. Viimeinen kuvapakettini toivottavasti tarjoaa tähän suuren "ydinjätettä vuonossa-alueeseen" iloluontoisia elementtejä.

Vaaleanpunainen helikopteri odottaa.

Kiitos ja näkemiin.

Snaamakko ja Murmansk.

Murmageddon

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitossa oli käytössä n. 250 ydinkäyttöistä alusta. Niillä paikattiin lähinnä pohjoisten alueiden heikkoa kuljetusinfrastruktuuria. Purkit eivät ole ikuisia, joten ne pitää jossain vaiheessa purkaa, vaikka aseriisunnan nimissä. Tästä päästäänkin aiheeseen, josta Murmansk on lähinnä kuuluisa: Ydinjätteisiin.

Voiko siellä altistua säteilylle?
Kesäisin aurinko paistaa, talvisin taas valonsäiteille altistuminen on tehty vaikeaksi. Pääsääntönä voidaan pitää sitä että, jos onnistut löytämään itsesi suljetulta sotilasalueelta Venäjällä, niin ionisoivan säteilyn riski lienee peloistasi pienin.


Murmanskin satamaan on ankkuroitu muutamia ydinkäyttöisten laivojen teknisiä huoltoaluksia. Niitä käytetään lähinnä atomivoimaisten jäänmurtajien ja sukellusveneiden käytettyjen polttoaineiden varastointiin. Mitään nimiä mainitsematta, aluksia ovat muun muassa Lepse, Imandra ja Lotta.

Lepseen on venäläisen ydinjätedumppauksen Grand old man. Alus on ollut mukana reaktori- ja polttoainedumppauksissa Karamerellä jo aktiivi kaudellaan 60-70-luvuilla, mutta pahasti myrskyssä vaurioituneena se otettiin uudenlaiseen hyötykättöön levähdyspaikallaan Murmanskin satamassa. Lepsen ytimiin on nyttemmin varastoitu yhteensä 639 korkea-aktiivista ydinpolttoainesauvaa, joista monet ovat katkenneita tai edelleen hiukan lämpöisiä, joten niiden purkaminen on ei-niin-helppoa. Tankkeihin on taottu 260 kiloa uraani-235:tä ja kymmenisen kiloa fissiilistä plutonium-239ää, joka on siis kykeneväistä ketjureaktioihin eli kelpaisi ydinaseisiinkin. Vuonon lohet ovatkin lyöneet vetoa siitä, mistä löytyy se känninen kapteeni, joka uskaltaa pakittaa tankkerinsa tämän kelluvan ydinjätevaraston kylkeen. Kahdenkymmenen vuoden aikana kierroksilla ei ole löytynyt täysosumia.

Ydinjäänmurtajasatamaan ankkuroidut Lotta ja Imandra jäävät hieman Lepsen varjoon. Niissä kun säilötään vain ydinsukellusveneiden reaktoreita ja kierrättämättömäksi kelpaamatonta uraani-zirkoniumia.

Mielenkiintoista. Miten pääsen näihin ydinkohteisiin?
Jos haluaa vierailla ydinteollisuuden kohteissa, tulee kulkulupaa pyytää Atomflotilta 40 päivää etukäteen. Kameran altistaminen säteilylle on kohteissa kuitenkin kielletty.

Entä jos lentokone törmää ydinjätevarastoon?
Uutiskynnys tuskin ylittyy.

Kuolanvuono

Kuolanvuono on noin 50 kilometrinen vesimato, joka luikertelee Tulomajoen alajuoksulta Jäämerelle. Vuonon rannalta löytyy muun muassa ympäri vuoden auki oleva Murmanskin kauppasatama, Severomorskin ja Polarniyn laivastotukikohdat sekä Nerpan ydinsukellusvenetelakka.


Vuonossa pörrää myös paljon törmäilyveneitä. Ne eivät vedä perässään lohiverkkoja, koska Murmanskin kunnallinen vesivoimalaitos on päättänyt lorottaa vuonoon vuosittain 50 miljoonaa kuutiota käsittelemätöntä viemärivettä. Sen sijaan hinaajat vetävät perässään valtamerialuksia, koska kapeassa vuonossa navigointi on kyseenalaisen hankalaa. Lisäksi pohjoinen laivasto on onnistunut piristämään satamaliikenteen jännittävyyttä muutamalla veden alaisella yllätyksellä.



Arvioiden mukaan vuonossa ruostuu noin 200 hylkyä, jotka onnettomuusriskin lisäksi vuotavat ympäristöönsä sopivasti raskasmetalleja. Siitä, onko turhaksi julistettujen joukossa ydinkäyttöisiä aluksia, ei ole varmaa tietoa. Hylkyjä on löytynyt yhteensä 127 ja niistä suurin osa on nostettu kymmenille laillisille tai laittomille kaatopaikoille, joissa niiden omistajat jatkavat raskasmetallien dumppausta. Hylyistä 70 prosenttia kuuluu pohjoiselle laivastolle.

Kaamosta pakoon

Projekti pussin pohjalta alkaa lähestyä loppuaan, mutta vielä ei ole aika lähteä kahlaamaan.

Normaaliolosuhteissa nopein tie ulos olisi Ivalon kautta lentäen, mutta vaihtoehtoisesti voi vieriä Murmanskista Helsinkiin bussi-bussi-juna-yhdistelmällä Ivalon ja Rovaniemen kautta. Matka-aikaa kertyy 26 tuntia ja lippukustannuksia 180 euroa.

Jos haluaisi maksaa matkansa ruplissa, pääsisi Murmanskista Pietariin junalla 28 tunnissa, josta on Helsinkiin jatkoyhteys kymmentuntisella marsuhytkytyksellä. 50 euroa, 40 tuntia ja 30 paria pakaralihaksia. Kuolan niemimaan teiden kuntoa kuvaa hyvin kaupunginjohtajan asenne "kyllä kaikilla, joiden tarvitsee Suomeen päästä, on maasturit".

Snaamakko vetää tästä johtopäätöksen, että jos kaupunki tulvisi, vesireittejä pääsisi pakoon.

Kaamos

Tilastojen valossa murmanskissa on vuosittain 13 aurinkoista päivää.

Ohjuskokeiluja

Barentsinmerellä ja Vienanmerellä koelaukaistaan ydinsukellusveneistä mannerten välisiä ohjuksia. Muutamia kertoja vuodessa harjoituslennoilla käyvien Bulava- ja Sineva-ohjusten odotetaan lentävän 8000 kilometriä kantaen mukanaan 10 ydinkärkeä. Kehitysvaiheilla olevan Bulavan koelaukaisuista seitsemän yhdestätoista on epäonnistunut. Seuraavan kerran harjoitellaan 24. marraskuuta 2009.

Ohjuksille luulisi löytävän ilmatilaa jäämerenkin päältä, mutta neljäs päivä marraskuuta näkyi kaupungin taivalla lännestä itään lentänyt tunnistamaton esine.

Öiset bussipysäkit ovat oivia paikkoja ohjusbongaukseen. Tämä oranssin hehkuinen huurupää muistutti kovasti ohi lentäessään palaavaa lentokonetta, mutta sen lentorata oli nousujohteinen. Vielä kun joku keksisi mainita Mainilan.

Betoniviidakon väriavaimet